torstai 5. helmikuuta 2015

Pikku-Kuura

Ensimmäisenä iltana kotiin tullessa Kuura kävi tarkastelemassa talon läpi, kunnes se meni huoneeseeni nurkkaan nukkumaan, jossa se on siitä lähtien mielellään torkkunut. Sillä oli pienenä terävät naskalihampaat joilla se veisteli mm. sängyn jalkoja, kuntopyörää, minun käsiäni, kännykkää, kirjoja ja tuolien jalkoja. Se varasteli lapasia ja villasukkia, jotka niplasi aivan muodottomiksi. Se sotki lankakerät, silppusi sanomalehdet ja piti haravaa sekä imuria epäilyttävän kummallisina asioina. Se osasi jotenkin aina mennä odottamaan minua töistä kotiin noin puoli tuntia ennen kotiintuloani ja oppi avaamaan sisäovet. Se sairasteli pitkään, mutta toipui. Se johdatti meidät kotiin hiljaisen ja kuurasta valkoisena hohtavan metsän läpi, jota kuu valaisi. Iltaisin ja aamuöisin se kiipesi viereeni ja nukahti kainaloon.










Tuolta se tuli ja tuonne se meni!
Supikoira?


Lapanen oli hyvä. Tooodella hyvä.













Talja.
Tämä on juuri sitä miltä se näyttääkin.







Vettä! Märkää! Eww!



Rajasin kuvia noin yhteen ikävuoteen asti, olisi niitä ollut vähän vielä lisääkin. Harmi, ettei tuolloin tullut otettua yhtään videota, vaikka kuvia katsellessa tuli muistot aivan elävinä mieleen. Voi sipsut, miksi kasvatte niin nopeasti!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti