lauantai 30. toukokuuta 2015

Mökkikaverit

Viimein päästiin mökillekin, edellisen kerran käytiin syystalvella jolloin tiekin oli jotakuinkin auki. Likat oli aivan innoissaan kun saivat ulkona juosta niin paljon kuin jaksoivat ja olla mukana pihahommissa. Pihka kävi vähän väliä lotraamassa järvessä ja Kuurakin uskaltautui arvokkaasti kastautumaan sääriään myöten.

Yritin (joo, siis paino sanalla yritin) myös käydä kalassa veneellä, mutta kun kaksi karvaista häiriötekijää halusi välttämättä rannalta tulla veneeseen mukaan niin se sitten jäi. Pihka oli uimassa jo veneen luokse ja sen päätä ei ollut kääntäminen, joten kävin nappaamassa koirat rannasta veneeseen ja käytiin muuten vain soutelemassa.
Kuura alkoi lopussa jo väsähtää touhottamiseen ja se meni välillä lautakasan sekä auton alle nukkumaan. Pihka sen sijaan jaksoi heilua loppuun asti ja se simahti sitten autoon.
Jotain kuvia sain napattua ennenkuin kamerasta loppui akku.












Huilitauko.
Eikä oo!




Voi kun näihin hammastelukuviin saisi äänitehosteet mukaan...






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti