lauantai 29. elokuuta 2015

Kis kis

Tässä parin viikon aikana on tapahtunut paljon ja silti ei oikein mitään. Päätin koulun joku viikko sitten, tultiin kaupunkiin, ehdin pari päivää olla jouten ja sitten alkoikin työt. Kissalan väki karkasi taas reissuun toiselle puolelle maailmaa ja me ollaan oltu palvelemassa Viirua sekä Minttua. Joku on saattanutkin noista aiemmista kuvista hoksatakin, ettei me taas ihan kotona olla. En minä ainakaan osaisi noin kauniisti sisustaa.




Elo kissa- ja koiralauman keskellä on ollut yhtä lupsakkaa kuin ennenkin. Viiru tosin möksähti pariksi päiväksi, kun omat ihmiset lähtivät, mutta siitä se on alkanut leppymään, höpöttelemään (=naukumaan) ja kiehnäämään sylissä.
Pihkasta on edelleen äärettömän kiehtovaa seurata kissoja ja varsinkin Minttua. Se voisi tuijotella ja seurata niitä koko päivän. Mitä se kyllä oikeastaan tekeekin. Kissat ovat kovasti viihtyneet kesähuoneessa eli parvekkeella, varsinkin tuossa hellejakson aikana. Samoin koirat, sillä viileällä betonilattialla on ollut hyvä nukkua.




Emännällä on taas ollut haipakkaa, kun tein tuossa "kevyet" yhdeksän päivä putkeen töitä kahdessa eri paikassa. Joten jaksamista ylimääräiseen ei ole juuri ollut. En tiedä onko koirat olleet hämmentyneitä vai onko niillä herkkää taipumusta havaita mielialojani, mutta molemmat ovat viime aikoina nukkuneet paljon kyljessäni kiinni ja tuijotelleet silmiin ihan noin muuten vain, kun itseä on ahdistanut ja stressannut.




Tajusin jo useita päiviä sitten, että koirat ovat oman sietokyvynsä rajoilla, mitä päivittäiseen yksinolemiseen tulee. Vaikka ne ovat olleet sen 8 tuntia päivässä keskenään, niin tämä putki ja helteiden takia kunnon lenkkien puute oli ainakin Pihkalle yhdessä liikaa. Vein varmuuden vuoksi koirat omalle asunnolle työpäivien ajaksi, kun ajattelin, että jotain saattaisi tapahtua. Pihka olikin eilisen päivän aikana niplannut turhautuneena maton reunaa. Se ei ole tehnyt sitä pitkään aikaan, mutta nyt huomasi, miten sille tuli raja vastaan ja energiaa on paljon. Mutta eipä sille voi mitään, mieluummin minun tavarat kuin Kissalan väen. Eilen käytiin kunnon lenkki viileän ilman ansiosta ja tänään pääsevät rallattelemaan ihan olan takaa, sillä sisällä aktivoiminen ja puuhailu ei aina riitä.
Toisaalta olen kiitollinen, mutta toisaalta taas surettaa koirien puolesta. Lapinkoirat ovat niin sopeutuvaisia ja vähäänkin tyytyväisiä. Se on tehnyt näistä päivistä helpompaa, mutta sitten taas harmittaa kun ei ole ehtinyt tai pystynyt. Onneksi nyt helpottaa ja päästään tavalliseen arkirytmiin.



Mutta mitäs muuta. Kuuran rapsuttelu on hieman vähentynyt, välillä siltä löytyi pieniä rupia ja hot spotin alkuja ympäri kroppaa, mutta sain ne hoidettua. Tassuja se edelleen nuolee, muttei enää niin paljoa eikä sukkiakaan ole tarvinnut pitää.
Molempien koirien merkkailu ulkona on tihentynyt ja hajujen tutkiminen on pidentynyt, joten juoksuja (kalenterinkin mukaan) voinee odotella ensi kuulle. Pihka on alkanut kasvattaa karvaa, se muistuttaa nyt jo enemmän lapinkoiraa kuin hedelmälepakkoa. Onneksi hedelmälepakotikin ovat suloisia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti