tiistai 29. joulukuuta 2015

Vilinää vilskettä, helinää helskettä

Joulu vietettiin siis kotikotona, jossa väkeä oli kuin pipoa. Likoilla oli erittäin lokoisat oltavat, varsinkin kun pienet ihmiset halusivat osallistua ahkerasti koirien hoitoon ja Vilikin kävi kylässä. Varsin kiltteinä olivat tytöt olleet, pukki toi lelua ja puruluuta. Miun lahjan saivatkin jo etukäteen, kun uusi peti tuli postissa vähän aiemmin. Entinen oli Pihkan useaan kertaan tuunaama sekä miun korjaama ja olisi sellaisenaan kyllä välttänyt edelleen. Kuitenkin koirien terveyden (ja oman vainoharhaisuuteni) vuoksi päädyin ostamaan ortopedisen koiranpedin likoille. 

Molemmat ovat siinä näyttäneet tyytyväisenä köllöttelevän, samalla tavalla kuin Kissalassa ihmisten sängyssä, jossa on memory foam-patja. Jospa molempien lihakset eivät veteleisi niin jumiin ja onhan tuo hyvä olla olemassa jos jotain lisäkremppaa sekä vanhuuden vaivoja kroppaan tulee.


Mutta jottei ihan taas löpinäksi mene koko homma, niin vähän kuviakin viikonlopulta. Lauantaina ja sunnuntaina aurinko kävi ujosti meitä moikkaamassa taivaanrannassa. Odotettu pakkanen saapui myös suojakelien jälkeen ja päästiin pienille hangille viilettämään.





 



 









2 kommenttia:

  1. Hih :3 Ihania kuvia! Meijän poitsuilla alkaakin jo olla näitä likkoja ikävä ;)

    VastaaPoista
  2. Ja varmasti tytöillä on teidän poikia ollut ikävä. Täytyypä ottaa joku päivä ihan asioikseen yhteislenkkiä! :D

    VastaaPoista