torstai 26. toukokuuta 2016

Hoidossa

Kuura ja Pihka pääsivät (tai joutuivat, miten sen nyt ottaa) viime viikonloppuna yön yli hoitoon Kissalaan. Minulla oli nimittäin töiden vuoksi parin päivän koulutusreissu Oulussa. Sipsut tuntuivat viihtyneet hyvin, ainakin väliaikatiedoista ja kertomuksista päätellen. Kirppu oli viihdyttänyt vieraita niin perinpohjaisesti että oli siinä samalla väsyttänyt itsensäkin.

Kissalan uudessa naapurustossa on paljon koiria ja koiraihmisiä, joten naapureihinkin oli ilmeisesti ehditty enemmän tutustua kuin meidän aiemmilla piipahduksilla. Herkuteltukin kuulema oli. Kotiin päästyämme tytöt olivat aika töttöröö ja nukkuivat koko illan. Mikä sopi vallan mainiosti, sillä itsekin torkuin univelkojen vuoksi sohvalla.
Kaikenkaikkiaan hyvää palvelua siis jälleen kerran, onni on hyvä hoitopaikka ja hyvät hoitajat! Kiitos vielä.

Kirppu on taas kasvanut huimasti! Nököhampaan kuluneet piikit ovat melkein jo kaikki vaihtuneet ja parin viikon päästä Kirppu menee pentukouluun opiskelemaan. Nopea se on kyllä hoksaamaan uusia asioita ja osattavien temppujen lista näyttää jo hyvältä.
Sisäsiisteyskin on jo hyvällä mallilla, vaikka luonnollisesti pikkukoiran kroppa ei ole ihan vielä täydelliseen pidätyskykyyn vielä kykenevä. Tuunailujakin Niippu on ehtinyt touhuamaan yksin ollessaan, mutta ne on niitä ihan normaaleja pentujen juttuja.
Ja se senkun sievistyy kasvaessaan! Katsotaan, saanko houkuteltua Kirpun omistajineen pyörähtämään vielä näyttelykehässäkin joku kerta.

Kaikki kuvat: Mirka Kuivalainen

"Hjälp!"

"Nou hätä, kyllä mä täältä meidät hommaan vapaiksi..."








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti